tiistai 7. lokakuuta 2014

Uusi sivusto


Ehkäpä tätä uutta sivustoa on käännelty ja väännelty vähintäänkin riittävästi, joten tervetuloa tutustumaan:



Sivusto kaipaa vielä täydennystä ja hiomista tietyiltä osin mutta sisältöä on jo tämän syksyn ajalta.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuvaillaan taas


Kuvaustaukoa kertyi jokunen viikko koulu-SMien jälkeen toimiessa vieraana parissa häissä ja mökkeilemässä mutta nythän tätä on taas oikein urakalla näin loman kunniaksi :) ..

TRS:n alue-estekilpailut kuvasin reilu viikko sitten ja viime viikon tiistaina elämäni ensimmäistä kertaa raveissa.

Tänään ihanissa maisemissa kotikuvausta muutamasta hevosesta ja ensi viikonloppuna ahkeroidaan koko kolmipäiväinen viikonloppu Tampere Summer Challengen parissa (sitä ennen tässä vasemmalla kädellä koitan viimeistellä lauantai-illan näytösluokkaa kisoihin ja oikealla kädellä kasata kisojen soittolistaa..).

Aurinkoista kesää ja ihanaa lomaa meille lomailijoille! ;)

Sleipner ;)


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Tampere Dressage Festival

Puolisen vuotta suunniteltu ja järjestelty SM-kisaviikonloppu on nyt takana. Säät ei todellakaan suosinut torstaina ja perjantaina vaan torstain rankkasateet sai kentän tulvimaan niin, että illalla rataa rakennellessa kahlattiin nilkkoja myöten mutavellissä liukastellen, samalla kun lieju imaisi kumpparit kentän pohjaan ja kouluaitamateriaalien kantaminen hidastui sitä myötä entisestään.
Kun kentän kaksi rataa oli pystyssä, oli osa talkoilijoista rakentanut isoon maneesiin vielä kolmannen pitkän radan kaiken varalta puoli kahden aikaan yöllä. Vettä taivaalta tuli koko illan enemmän tai vähemmän, eikä sen vuoksi ollut ihan liikaa toiveita kentän kuivumisen suhteen... Ei voi muuta sanoa, kuin onneksi on tilat  jossa on 80m x 120m kenttä, ratsastusalaltaan 40m x 90m maneesi ja lisäksi vielä "pikkumaneesi" (24m x 80m) jolloin tallin vakiasukkaitakaan ei tarvinut häätää maastoilemaan kisojen tieltä.

Perjantai 13 ja keli ei ollut yhtään sen parempi.. Vettä, vettä, vettä. Torstai-illan suunnitelmien mukaan 1.rata siirrettiin maneesiin mutta 2.rata saatiin pidettyä ulkona. Priima ei sekään puoli kentästä ollut mutta ratsastettavissa. Ponien ja nuorten 1.osakilpailut käytiin maneesissa ja päivä vietiin läpi sujuvasti vaikka ulkona oli harmaata, kylmää ja vetistä. Suomen kesä - Haloo?!
Lauantain tilanne vaikutti illallakin vielä sen verran epävarmalta, että ponien ja nuorten finaalien sound checkit pidettiin maneesissa mikä tarkoitti sitä, että myös finaalit tultaisiin ratsastamaan hallissa. 

Lauantaina keli ja kenttä näyttivät jo lupaavammilta. Rata 1 pidettiin kuitenkin edelleen sisällä ja ponien sekä nuorten suomenmestaruudet ratkaistiin siellä. Lisäksi päivän aikana nähtiin junioreiden ja senioreiden SM 1.osakilpailut ja katsomossakin oli jo mukavasti ihmisiä! Kun sain tiedottaa tapahtuman facebook-sivuilla sunnuntaista (kaikki luokat ratsastetaan ulkona), oli ilo ylimmillään ihan jo kuvaamisen kannalta mutta ennenkaikkea yleisesti kaikkien kannalta - päästään toteuttamaan se, mitä pitkään oli suunniteltu ja jo ajatus siitä, että ihmiset pääsee nauttimaan kauniista kesäpäivästä katsellen kovatasoista kisapäivää - kyllä kiitos!
Illalla käytiin syömässä vielä iltagaalan aivan ihania tarjoiltavia Mancesterissa! Itse olin paikalla pari tuntia ja klo 23 aikoihin siirryin vielä kotikoneelle laittamaan päivän tunnelmia kuvien muodossa facebookkiin koska saman tein perjantaina ja ois ollu omantunnon päälle liikaa jättää laittamatta myös lauantailta kuvat heti samana päivänä.. 

Sunnuntaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lähes läpi koko kisapäivän - jopa sen verran lämpimästi että allekirjoittaneella on kärähtänyt niska. Yleisöä oli runsaasti seuraamassa tapahtumaa, kenttä hyvä, keli sopivan lämmin muttei liian kuuma kilpailijoillekkaan. Auringon paistaessa saatiin ratkottua niin junioreiden kuin senioreidenkin suomenmestarit. Juniori kylvetettiin vesimatossa vielä tallialueen reunalla mutta senioreita varten matto raahattiin yleisölle näkyvämmälle paikalle kun hevosliikenne oli niin vähäistä siinä vaiheessa. 

Oma "näkyvä" rooli kisoissa oli siis kisojen valokuvaus, median opastaminen, käsiohjelman teko ja yleishäärääminen. Kisojen facebook-sivujen päivittäjä on myös allekirjoittanut ja toivottavasti onnistuin pitämään kaikki 399 facebook-sivujen tykkääjää vaikkakin kuvat ovat osittain vähän erikoisia, puhelimella kameran näytöstä otettuja.. :D Äsken vilkaistessa esimerkiksi 179 tykkäystä saanut kuva on nähty yli 2140 kertaa. Voiko tästä tietää jo onnistuneensa levittämään infoa viikonlopun tapahtumista? :) 
Eilisen ja tän päivän hommana on laittaa medialle kuvia ja jossain vaiheessa myös paljonpaljon lisää näytille kuvasivuillekin. 
Samalla on aika alkaa siirtämään katseita myös tulevaan, elokuussa pidetään 3 päiväiset estekisat ja pikkuhiljaa alkaa rakentua jo syksyiset seuramestaruudet. Myös ensi vuoden Tampere Dressage Festivaleille saatiin hyviä ideoita joita lähteä pyörittelemään mielessä. Toivotaan, että mahdollisimman moni on mukana ;) !

Kuvia löytyy toistaiseksi julkisena vain facebookista. Linkkiä laitan myöhemmin myös tänne kun saan (mahdollisesti tällä viikolla) näitä esille.

Samalla pahoittelut sähköpostia laittaneille, yritän vastailla teille mahdollisimman pian! Tapana on kyllä vastata mieluiten jo saman päivän aikana mutta tämän viikonlopun aikana mua ei oo tainnu saada oikein kiinni kuin parhaiten hihasta nykimällä paikan päällä..


Junioreiden SM 2014 Dragonheart

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Finnderby ja Pohtiolampi


Voitin tosiaan Hevoset & Ratsastus-lehden arvonnasta pari ranneketta Finnderbyyn mikä muutti suunitelmat Ypäjän suuntaan lauantain osalta. 
Paikalla olin heti aamusta joten ehdin kuvata valtaosan ponien GP:stä. Lisäksi kuvattua tuli jokainen vesiesteelle päässyt kenttäratsukko, kahden koululuokan palkintojenjaot, Finnderby-luokka ja päivän viimeinen koululuokka.

Finnderbyyn oli tarkoitus lähteä sunnuntainakin mutta Pohtiolammen lähtölistoilla oli sen verran paljon tuttuja, että se valikoitui määränpääksi ja kuvattu on nyt jokainen sunnuntaina ko.kisoissa mennyt ratsukko. 

Ihan jo harmittaa, miten vähän oon noita kuvia saanut toistaiseksi esille.

Tämän viikon aikataulut ei oikein suosi kuvien laittelu-intoa kun alkuviikon oon vuorokauden 24 tunnista suurimman osan töissä, jossain vaiheessa oon onnistunut hoitamaan omaa osuutta tulevasta SM-viikonlopun järjestelyistä ja SM:t alkaa jo kolmen päivän päästä. Niitä ennen on kyllä "pakko" saada kuvat viime viikonlopulta hoidettua, ettei ne jää SM-kuvien alle (ja sillon harmittaa :D ).. 
Koulu-SMissä vastaan valokuvauksesta ja kuulun tiedotus-tiimiin joten viikonlopulle kiillotellaan taas kameraa ja toivotaan, että sadepilvet pysyy Tampereelta kauempana :) ..
.............

Finnderby 7.6.2014











Kangasala, kansalliset estekisat 8.6.2014







torstai 5. kesäkuuta 2014

Mitä kuuluu?



(Kaikki nämä kuvat otettu puhelimella..)

Yllä oleva kuva näyttää viikon päästä jo (toivottavasti) huomattavasti vilkkaammalta. Tampere Dressage Festival (ja koulu-SM:t) alkaa torstaina 13.6.
Oon ollu töissätöissätöissä.. ja kotiin päästyä hakannu koneen näppäimistöä ja sijotellu mainoksia ja tekstejä nätisti (?) paikoilleen jotta saan käsiohjelman mahdollisimman pian painoon...
Viime viikolla posti kiikutti mun tilauksen kuvasuurennoksista joille metsästin kehykset kriteerein "ei liian kallis, mahdollisimman simppelit ja samanlaisia mahdollisuus löytää tulevaisuudessakin" ja pyörähdin Niihamassa jonne jätin ne odottelemaan, että joku kiinnittelee ne seinille :) ..

Viime viikonloppu normaaleista heppailukuvauksista poiketen kuvasin pikkusiskon valmistujaiset ja ensi viikonlopulle voitin rannekkeet Finnderbyyn joten kameran akku laturiin taas!




 
Viimesimmät kuvat ei sinänsä liity yhtään mihinkään mutta jääpähän mieleen, että kesäaamut on niin nättejä <3 :)

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Jumping Ypäjä

Sunnuntai-suunnitelmat muuttu äkisti lauantai-iltana kun sainkin autoa lainaan ja Niihaman seurakisat vaihtuikin paria astetta isompaan kun into piukeena köröttelin kuuden jälkeen kohti Ypäjää! Loppumatkasta ihastelin auringonpaisteessa suoraan edessä olevaa mustaa pilveä jota koristi sateenkaari ja sen alla kapeat, lähes pystysuorat salamat. Näin päätin ajaa myös Ypäjän risteyksen ohi ja käydä vilkaisemassa sataako Loimaalla. Satoihan siellä ja tämän reilu 10km mutkan ansiosta parkkipaikalle pääsin ensimmäisen ratsukon ollessa radalla. Samalla toin Loimaalta mukanani rankan sadekuuron joten aivan ensimmäiset 7-vuotiaat jäi sunnuntailta kuvaamatta.

Kuvia löytyy aikalailla lähes kaikista nuorista Racing Trophya hypänneistä, suomenhevosista alkaen hevosesta Pyry Waan (palkintojenjakoon asti), 105cm-luokan alusta, muutama satunnainen poni juhlakentän tilannekatsauksen ajalta, LähiTapiola GP peruskierros ja finaali sekä 130cm.
 
Nuoret hevoset on jo näkyvillä täällä!









lauantai 24. toukokuuta 2014

Pukkivikellystä ja kouluratsastusta

Hups! Unohdin kokonaan päivitellä viime viikonloppua tänne kuvasivuston lisäksi...
TRS järjesti seuran edustajille omat harjoituskisat kouluruudussa ja samaan aikaan maneesin puolella nähtiin taitavia esityksiä pukkivikellyskilpailuissa.
Vikellyskisoja kävin kuvaamassa varmaan neljä vuotta sitten Lahdessa ja toivon, että myös Tampereella näitä tultaisiin järjestämään - onhan esitykset sen verran näyttäviä, että niistä saa myös hyviä kuvia :) ..

Viime sunnuntain kuvapaketti löytyy täältä  !

Koulu-SMiin on enää 20 päivää! 
Eli 2,85 viikkoa / 0,05 vuotta / 0,64 kuukautta.. Tuntuu melkein pahalta miten vähän oon tällä viikolla ehtinyt tekemään mitään sen eteen mutta josko tilanne korjaantuis kunhan saan tarvittavia materiaaleja seuraavaan projektiin - ja itseasiassa voisin tänä iltana tehdä jo jotain ratkaisevaa tilausta ;) .. Näistä lisää myöhemmin aina kun asia kerrallaan valmistuu...
hamh.pic.fi facebook-sivusto on edelleen vähän heitteillä, oon senkin edestä ollut aktiivisena SMien facebookin puolella..